Härkä kiinalaisessa kulttuurissa

Kiinalaisille härkä (niu, myös lehmä) on ennen muuta se eläin, joka vetää pellolla perässään auraa tai toimii muuten vetojuhtana. Härkä on siis kiinalaisen talonpojan läheinen liittolainen. Etelä-Kiinassa on aikanaan palvottu härkää tai vesipuhvelia(shuiniu). Härkä symboloi mm. kevättä. Maanlaajuisesti kevätkausi aloitettiin seremoniallisella kyntämisellä, jonka keisaripääkaupungissa suoritti, ja julisti siten viljelyskauden avatuksi. Alemmat virkamiehet suorittivat saman toimituksen kevään alkaessa (li chun) maakunnissa. Etelä-Kiinassa oli myös härkätemppeleitä ”keltaisille härille” (huang-niu; Bovina Communis). 

Keväänodotukseen kuului perinteisesti myös ns. keväthärän (chun niu; Han-kaudella nimellä tuniu, ”maahärkä” tai ”savihärkä”) muovaileminen savesta. Sitä piiskaamalla uskottiin kevään kiiruhtavan tuloaan. Härälle veistettiin savesta myös seuralainen, härkäpaimen, jonka nimi oli Niu Mang, piiska kädessään. Savesta tehtyjä härkäveistoksia on löydetty jo Han-dynastian aikaisista haudoista, missä niiden on toivottu tuottavan hyvää onnea vainajalle. 

Härkä ja vesi kytkeytyvät kiinalaisten mielissä usein yhteen. Vesipuhvelihan oli tavanomainen näky veden täyttämillä riisipelloilla. Jo hyvin varhaisina aikoina tiedetään kivestä tai pronssista valmistettuja härkäveistoksia heitetyn jokeen lepyttämään tulvalla uhkaavaa joenhenkeä. Monissa härkään liittyvissä tarinoissa korostetaan härän vahvuutta ja voimaa. Sen uskottiin suojelevan ihmisiä myös pahoja henkiä vastaan. 

Härkätematiikka on tärkeässä roolissa myös surumielisessä kansantarinassa ”Härkäpaimen ja Kutojatyttö”, jossa rakastavaiset jumalten oikkuilun uhreina tapaavat linnunradalla vain kerran vuodessa. Muun ajan vuodesta he joutuvat elämään tähdiksi muuttuneina eri puolilla taivaankantta. 

Härkä esiintyy usein myös kiinalaisessa taiteessa, onhan se kevään ja maanviljelyn symboli. Maalaustaiteessa kuvataan monasti vesipuhveleilla ratsastavia pikkupoikia, vapaan ja huolettoman lapsuusajan symboleina. Taolaisen filosofian puolilegendaarinen perustaja Laozi esitetään ratsastamassa luotettavalla härällä länteen, pois ajan sotaisasta valta-politiikasta, erakkoelämään. Ja chan-buddhalaisessa (japaniksi zen) taiteessa on kuuluisa kymmenen kuvan sarja ”Härkä ja paimen”, jossa vertauskuvallisesti koetaan valaistuminen.

Härkä-ihmiset

Härkä-ihmiset ovat vakaita, perusteellisia ja järjestelmällisiä sieluja. Jalat maassa, kaiken aikaa. Heidät tunnetaan myös luotettavuudestaan ja eräänlaisesta järkevyydestään. Härkien on helppo mukautua vallitseviin oloihin ja tapoihin. Toisaalta Härillä on mielikuvitustakin, joskin he suhtautuvat varovaisesti kaikkeen uuteen ja tuntemattomaan. 

Härkä-ihmiset ovat ahkeria työntekijöitä. Kärsivällisinä ja lähes väsymättöminä puurtajina he kuitenkin pysyttelevät tutuilla urilla. Heidän sanotaan olevan hyviä kuuntelijoita, mutta heidän omia käsityksiään on lähes mahdotonta muuttaa. Jääräpäisiä kun ovat. Luotettaville Härille löytyy käyttöä missä tahansa yhteiskunnassa tai byrokratiassa. Kun eivät ole vikuroivaa sorttia. Velvollisuus ennen kaikkea. 

Ulkoiselta käyttäytymiseltään vaatimattomalla Härällä on runsaasti sisäistä voimaa, joka ei yleensä horju tiukoissakaan paikoissa. Äärimmilleen ahdistettuna Härkä räjähtää. Sitä ei ole mukava katsella. Härät eivät luota Onnettareen, vaan ahkeruuteen, työhön. Heidän sanaansa voi aina luottaa. Toki poikkeuksiakin löytyy, kuten aina horoskooppimaailmoissa. 

Sydämenasioissa Härät ovat usein naiiveja ja hyväuskoisia. Eivät mitään rakkauden strategikkoja. Eivätkä kovinkaan romanttisia. Härät tutustuvat toisiin ihmisiin hitaasti ja määrätietoisesti, ennen kuin he paljastavat todelliset ajatuksensa ja tunteensa. Varovaisia sorkkajalkoja. Mutta aina herrasmiehiä, ja naisina äitityyppiä. Härillä on hyvä muisti ja he saattavat olla pitkävihaisia. Kärsimänsä vääryydet he muistavat hamaan hautaan saakka pilkulleen! Ja vaikeuksien yli mennään vakaasti työtä tehden. Eräissä Härissä on havaittu myös erakonvikaa. 

Härän vuosi

Härän vuoteen liitetään Kiinassa ja muissakin ltä-Aasian maissa vastuullisuus ja vakaus. Menestystä ei voida saavuttaa ilman tunnollista pyrkimystä, yritystä. Härän vuonna on hyvä keskittyä käden ulottuvilla oleviin asioihin, kuten omaan itseen ja läheisten ihmisten elämään. 

Konservatiivisena Härän vuonna pysyttäydytään mieluusti rutiineissa ja totutuissa tavoissa.  Kaikenlaiselle trendikkyydelle hymähdellään huvittuneesti: ei nyt sentään, Härän vuonna! Vuoden mottona voisi olla: ”Ei rahaa ilman työtä”. Laiskuutta ei tunnusteta, hiljainen puurtaminen sekä tietynlainen kurinalaisuus ja kärsivällisyys ovat arvossaan.

Teksti: Pertti Seppälä