Apina kiinalaisessa kulttuurissa

Apinalla kiinalaisessa kulttuurissa on erittäin pitkät perinteet ja se on liitetty sekä taolaiseen että buddhalaiseen mytologiaan. Apinan rooli vaihtelee terävästä ja juonikkaasta yksinkertaiseen otukseen jota on helppo höynäyttää. Pääasiassa apinaa kuitenkin pidetään kiehtovan ihmismäisyytensä vuoksi älykkäänä. Kiinalainen apinahahmo on useimmiten makaki tai gibboni. Tunnetuimpia kiinalaisen kulttuurin apinahahmoja ovat varhaisesta kirjallisuuden klassikosta legendaksi noussut apinakuningas sekä apina yhtenä kiinalaisen horoskoopin kahdestatoista eläinhahmosta.

Apinakuningas

Xiyouji, eli kirjaimellisesti ”Lännenmatkan muistelmat”, on yksi Kiinan kirjallisuuden historian neljästä tärkeimmästä romaanista. Varhaisin tunnettu versio tarusta on peräisin 1500-luvulta jolloin Kiinassa elettiin Ming-dynastian valtakautta. Vielä nykypäivänäkin tarun tuntee jokainen kiinalainen ja sen päähahmoista rakastetuin on apinakuningas. ”Matka länteen” kuvailee nuoren buddhalaismunkin vaiherikasta seikkailua Kiinasta Intiaan ja takaisin. Käytännössä tarinan keskiössä on kuitenkin Apinakuningas; hahmo jonka taistelukyvyille ei ole vertaa ja joka kykenee muuntautumaan 72 eri muotoon. ”Matka länteen” on vaikuttanut äärimmäisen paljon Kiinan nykykulttuuriin ja Apinakuningas pääsee usein seikkailemaan muun muassa valkokankaalla ja TV-ruudulla. Ovela ja kyvykäs apinakuningas ilahduttaa niin lapsille tarkoitetuissa piirretyissä kuin suuren budjetin toimintaelokuvissa.

Apina horoskooppimerkkinä

apina
Kiinalaisen horoskoopin 12 eläinhahmojen uskotaan vaikuttavan kunakin vuonna syntyneiden lasten luonteenpiirteisiin. Kullekin vuodelle määräytyy oma eläinhahmonsa kiinalaisen kuukalenterin 12 vuoden syklin mukaan. Apinan vuonna syntyneitä ihmisiä pidetään oikukkaina neroina. Heillä on keino joka sopan setvimiseen ja siksi he selviävät kaikenlaisista kiipeleistä. Vaikka apinat voisivat menestyä alalla kuin alalla, on heillä paha tapa antaa periksi mieliteoilleen ja siitä johtuen jättää työt sikseen. Jos apinat eivät pääse aloittamaan haluamaansa projektia välittömästi, menee heiltä helposti usko ja työ jää kokonaan tekemättä. Apinat ovat hyviä tekemään vaikeitakin päätöksiä, mutta siitä huolimatta tukeutuvat mielellään myös muihin ihmisiin. Vähemmän mairittelevina piirteinä voidaan pitää apinoiden taipumusta itsekkyyteen, kadehtimiseen ja epäluuloisuuteen. Apinoilla katsotaan myös olevan voimakas tahto, mutta tästä huolimatta heidän vihansa lauhtuu helposti. Kiinalaisen kuukalenterin mukaan vuosi 2016 on tuliapinan vuosi. Tuliapina on vesi-, puu- ja maa-apinoita aktiivisempi ja myös aggressiivisempi. Uskomuksen mukaan tuliapinalla kaikki apinan tavalliset piirteet voimistuvat, mikä tekee tuliapinan vuonna syntyneistä ihmisistä erittäin dominantteja. Tulinen luonne ajaa tuliapinan silloin tällöin vaikeuksiin, mutta nokkeluutensa avulla hän löytää niistä tien ulos. Luonteen värikkyys koskee myös tuliapinan sosiaalisuutta ja erittäin hyvin ihmisten kanssa toimeen tulevalla apinalla onkin laaja ystäväpiiri.

Apinan vuodet kiinalaisessa kuukalenterissa

Apinan vuodet

193219441956196819801992200420162028
06.02.1932–25.01.193325.01.1944–12.02.194512.02.1956–30.01.195730.01.1968–16.02.196916.02.1980–04.02.198104.02.1992–22.01.199322.01.2004–08.02.200508.02.2016–27.01.201726.01.2028–12.02.2029
Teksti Janna Lipiäinen