Koira kiinalaisessa kulttuurissa

Koirat ovat kulkeneet ihmisten rinnalla jo useita tuhansia vuosia ja näin on ollut myös Kiinassa: ensimmäiset arkeologiset merkit koirista sijoittuvat vuodelle 7000 eaa. Henan provinssin Jiahun löydöksissä. Joidenkin tutkijoiden mukaan on myös mahdollista koiran kesyttämisen tapahtuneen Itä-Aasiassa, mistä koirat olisivat myöhemmin levinneet laajemmalle. Han-dynastian (206 eaa. – 200 jaa.) aikaisista hautalöydöksistä on löydetty suuria määriä erilaisia koirapatsaita, jotka kertovat koirien tärkeydestä muinaisessa Kiinassa – niin uhrilahjana, hyötyeläimenä kuin myötäeläjänä.

Keraaminen koira Han-dynastian ajalta. Gary Lee Todd (Wikimedia Commons)

Ei haukku haavaa tee tai kehu ihmistä paranna

Filosofi Zhuangzi (Chuangtse) kirjoitti kuinka koiran pelkkä haukkuminen ei tee siitä hyvää, niin ei myöskään ihmisen puhe tee hänestä jaloa. (狗不以善吠为良,人不以善言危贤). Pelkät sanat eivät merkitse mitään ilman tekoja. Koirien monet teot ovat esillä kiinalaisessa kulttuurissa edelleen esillä symboliikassa, tarinoissa ja sananlaskuissa. Tarinoiden ja legendojen koirat ovat olleet onnennoutajia, toisinaan pahanilmanrakkeja. Tärkeänä yhteisenä piirteenä on kuitenkin ollut koirien rooli ihmisten elämässä ja minkälaista arvoa ne ovat tuoneet omistajiensa elämään. Nykypäivänäkin rotukoiran omistaminen voi olla suuri statussymboli, joka kertoo omistajansa rikkauksista.

Kuva leijonakoirasta Pekingissä. McKay Savage. (Wikimedia Commons)

Vaikkakin temppeleiden ja palatsien suojelijat muistuttavat koiria ulkonäöltään ja tehtävältään, ovat nämä ovien ja porttien vartijat oikeasti kivileijonia (Shíshī 石獅). Näiden kutsuminen ’leijonakoiriksi’ on siis virheellistä. Molempien tavoitteet ovat kuitenkin samanlaisia: suojella ovia ja sisäänkäyntejä ikäviltä ihmisiltä kuin myös muultakin pahalta. Monet kiinasta alkuperäisin olevat koirarodut ovatkin hyviä vahtikoira ja joidenka luonne muistuttaa kovasti alla olevan horoskoopin kuvausta.

Eräiden etnisten ryhmien joukossa esiintyy legendoja, joidenka mukaan ihmiset ovat kiitollisuudenvelassa koirille. Yhdessä tarinassa kerrotaan, kuinka muinaisina aikoina viljaa kasvoi maan päällä niin paljon, että sitä käytettiin kaikkialla – jopa vessapaperina. Tämä kuitenkin suututti jumalat, jotka tulivat noutamaan viljan takaisin taivaisiin. Kuitenkin eräs koira juoksi jumalien perään ja sai anottua, tai otettua, muutaman siemenen itselleen ja täten antoi viljan takaisin ihmisille. Tämän vuoksi ihmisten tulisi antaa myös ruokaa koirille. Toisessa tarinassa koirilla oli ennen yhdeksän häntää, jotka taivaanvartijat leikkasivat irti erään koiran varastaessa siemeniä taivaasta. Koira kuitenkin sai viimeisessä hännän kippurassaan kannettua maahan riisin siemenet, mikä selittää koirien hännän ja kypsän riisin samankaltaisuudet. Saapuva koira on voinut siis ilmaista onnen tai rikkauden tulemista. Toivottavasti myös alkava koiranvuosi tuo myös samanlaista onnea mukanaan!

Koirat liittyvät myös kiinalaiseen uuteenvuoteen siinä, että juhlinnan kolmas päivät tunnetaan myös nimellä 赤狗日, punaisen koiran päivä. ’Punainen koira’ on lisänimi raivoisuuden jumalalle. Tämän päivän aikana oli tapana pysyä sisätiloissa ja vältellä kotiaskareiden tekoa varmistaakseen, ettei missään nimessä törmäisi punaiseen koiraan tai häiritsisi muitakaan henkiä tai jumaluuksia, jotka vihoissaan saattoivat viedä tulevan vuoden onnen mukanaan.

Koirat kiinalaisessa astrologiassa

Koiran vuonna syntyneet ihmiset omaavat ihmisluonnon parhaat piirteet. He ovat syvästi uskollisia ja rehellisiä ja ihmiset luottavat heihin, koska he osaavat säilyttää salaisuuksia. Koiraihmiset ovat hieman itsekkäitä, kammottavan itsepäisiä ja itsekeskeisiä. Suorasukaiset Koirat ovat teeskentelemättömiä ja avarakatseisia, toisaalta myös ärhäköitä laiskimuksia. He eivät paljoa perusta rikkauksille ja kuitenkin heillä aina näyttää olevan rahaa. He saattavat olla emotionaalisesti kylmiä ja etäisiä sosiaalisissa tilanteissa. He löytävät helposti puutteita asiasta kuin asiasta ja ovat tunnettuja terävästä kielestään. Koira-ihmiset ovat hyviä johtajia. He tulevat parhaiten toimeen hevosten, tiikerien ja jänisten kanssa. Seuraavaksi alkavan maakoiran vuonna koirien maahan liittyvät piirteet, kuten päättäväisyys, lojaalisuus ja suorasukaisuus, vahvistuvat. Luvassa voi olla niin suoria ja järkkymättömiä päätöksiä, tasapainoisuutta kuin vankkumatonta vaurautta.

Koiran vuodet kiinalaisessa kuukalenterissa

193419461958197019821994200620182030
14.02.1934–02.02.193502.02.1946–21.01.194718.02.1958–07.02.195906.02.1970–26.01.197125.01.1982–12.02.198310.02.1994–30.01.199529.01.2006–17.02.200716.02.2018–04.02.201903.02.2030–22.01.2031